keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Jeminan monta elämää / Helsingin kaupunginteatteri 28.1.2015

Vihdoin ja viimein pääsin katsomaan Jeminaa lavalla! Tämä lady suoritti ensi-esiintymisensä jo 2012, palaten aina uudelleen ja uudelleen estradeille.

Jeminan monta elämää on Helsinki Dance Companyn riemukas esitys, joka yhdistelee kaikenlaista teatterista tanssiin ja standuppiin. Jyrki Karttunen on ihan virtuoosimainen esiintyjä, joka on kuin kotonaan korkokengissä ja kauniissa mekoissa. Esitys on hulvattoman hupsu, ja pursuaa niin elämäniloa kuin draamaakin. En yhtään ihmettele että tämä palkittiin vuoden 2012 teatteritekona.

Perusteetkin olivat aika ylistävät:

Jemina päivittää tanssin, teatterin, stand upin ja performanssin parhaita perinteitä. Sen kuva naiseudesta on älykäs, kaheli ja lihallinen. Työryhmä yhdistää koskettavan groteskiin ja manipulaation heittäytyvään hurmioon. Esityksen tarinat ovat juuri niin absurdeja kuin elämä on, ja siksi ne nousevat kaikkien sukupuolten jaettaviksi. Kaikki ihmiset kaipaavat samoja asioita: että tulisimme nähdyiksi ja saisimme toteuttaa koko potentiaalimme. Jeminan sanoin: Koska olemme puolikkaita, keskeneräisiä ja anatomisesti täysin epäkorrekteja, emme ole yksin.

  

Heti alkuun positiivinen lentoemo-Jemina ottaa meidät vastaan, rupattelee, opastaa paikoilleen, kertoo käsilaukuistaan, ja tulee sellainen olo että tämä matka menee hyvin. Pehmeä lasku lennolle.

Jemina osaa tanssia, laulaa, kertoa vitsejä, saada aikaan iloa ja liikutusta, ja herättää ajatuksia. Vaatteet vaihtuvat yhtä vauhdikkaasti kuin esiintymistyylitkin ja Jemina hyppää uusiin nahkoihin silmänräpäyksessä. Hän on vuorotellen ujo pikkutyttö, rääväsuinen teini, nuiva opettajatar ja kaikkea muuta. Ja se mielettömän hieno koreografia mihin liittyi rintsikoiden viskausliike "rintaliivirotaatio"! Jeminalla tuntuu olevan läheinen suhde myös Meryl Streepin kanssa.


Jemina saa katsomaan naiseutta ja naisen erilaisia rooleja uusin silmin. Tuollaisiako me ollaan? No en minä ainakaan. Katsojakunta on hyvin naisvoittoista. No niinkuin teatterissa nyt yleensä, mutta nyt oli poikkeuksellisen vähän miehiä tai pariskuntia paikalla. Miksi niin moni tulee katsomaan tätä tyttöporukalla? Onko se turvallisempaa?

Esityksen aikana ja jälkeenkin jää pohtimaan monia asioita. Miksi Maire joi kaikki minttusuklaat?

Yleisö istuskeli kokoelmalla erilaisia tuolia, tai tylsästi katsomon normaaleilla penkeillä. Tuoleilta löytyi myös valikoima käsilaukkuja, ja niiden sisällöstä päästiin nauttimaan Pupen munakellon mukaisella viiden minuutin pikkupaussilla. Puppe, niin. Puppe (Tuomas Fränti) vastasi musisoinnista kitaran, tietokoneiden ja muiden hilavitkuttimien avulla. Ja pääsi pyörähtämään estradillekin pariin otteeseen. Oleellinen osa esitystä siis. Hyvä Puppe!


Ja mitäs mä just Diivojen kohdalla sanoin esityksistä, missä miehet pukeutuvat lavalla naistenvaatteisiin. Tässä oli vaan kyse paljon kokonaisvaltaisemmasta eläytymisestä, eikä vain naisen vaatteisiin/peruukkeihin/meikkeihin/kenkiin pukeutumisesta. Jyrki oli Jemina. Tai Jemina oli Jyrki. Tai ehkä: Jemina oli Jemina.

Jeminan upeat kengät ansaitsevat muuten ihan erityismaininnan! Karoliina Koiso-Kanttila on muutenkin suunnitellut upean puvustuksen.

Tällä erää tammikuussa Jemina on lavalla 4 kertaa (vielä pe 30.1.), mutta tähän kansainväliseen diivaan voi törmätä pitkin Suomea kiertueella. Mä menen millon vaan katsomaan uudelleen. Esitys vei niin mukanaan, ettei tullut mieleenkään kaivella muistikirjaa esille ja raapustaa siihen mitään.

Sitäpaitsi Jeminalla oli niin upeat sääret, että omat pölkkyjalat voi vaan kateellisena katsoa vierestä. Mutta se ei haittaa että mulla on pölkkysääret, tai sitä tai tätä pielessä, koska mä oon mä! Kiitos Jemina!


Esityksen jälkeen Jemina ja alter egonsa Jyrki Karttunen kävivät niin hauskaa viestinvaihtoa Twitterissä, että se oli melkein yhtä viihdyttävää kuin esityskin. Melkein.

Menkää katsomaan tämä vaaleanpunainen hörhellys, tyylikkään Diivan hurmaava esitys!


Kuvien copyright Marko Mäkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti